Ja minähän en IKINÄ...

... Niinpä niin.

Meidän huushollin uusin kodinvaihtaja on tässä. Pitäähän joka huushollissa olla se kiintiöpakolainen :D

Tämmöinen sitten kotiutui perjantaina. Vaikka ikinä ei pitänyt punakorvaa jne. Ei tämä nyt isoimmasta päästä punakorvia ole, mutta ihan kiitettävän kokoinen mörkö kun kilven mitta on 23cm. Ja luonne taattua punakorvaa, sähisevä, pureva ja kiukkuinen kuin ampiainen muovipussissa :D

Ja juu, siellä on altaan pohjalla hiekkaa sekä kiviä. Ja on ihan oikeita kasvejakin tyypille silputtavaksi.
Mun silmät ei taivu mitenkään päin vesikilpikonnilla yleisesti tavattaviin pelkistettyihin paljaisiin altaisiin.
Onhan ne helpompi toki pitää puhtaana mutta itse tykkään huomattavasti tästä luonnollisemmasta mallista ja epäilisin että kilpikonnakin arvostaa. Meillä kun ei todellakaan pestä ja desinfioida kaikkea viikoittain ja siinä sivussa tuhota niitä hyödyllisiäkin bakteereita.

Tulipahan nyt kannettua oma osuutensa näiden ongelmajätteen asemassa olevien eläinten suhteen.
Surullista on lähes päivittäin nähdä ilmoituksia lahjoitettavista punakorvista järkyttävän pienissä altaissa. Puhumattakaan niistä joita hylätään luontoon. Olihan nämä silloin parikymmentä vuotta sitten buumivuosinaan maailman söpöimpiä huimassa tulitikkuaskin koossaan. Monesti näiden hoitokin on ollut vähän niin ja näin. Tämä yksilö on yllättävän hyvässä kunnossa kilvestään.

Tulipahan taas opetus siitä, ettei koskaan pidä sanoa ei koskaan :)

Herppejä siellä herppejä täällä...

... ja kuinka hommat karkaa lapasesta. Vahingossa.

Tuossa tovi sitten mulle tarjottiin HeKo:lta eläintä saatesanoilla, käsittelyyn tottumaton, laaman käytöstavoilla varustettu ja kiukkuinen kuin mikä. Eihän sitä tarvinnut miettiä edes sitä surullisen kuuluisaa sekuntia kun vastaus oli JOOOOOO.

Näin meille siis muutti Otto Laamanen, kiukkuistakin kiukkuisempi iguaani.
Onneton, surkea räsypekka.

Lisko oli jyrkästi erimieltä mun kanssa siitä mikä on pienille iguaaneille hyvää sapuskaa ja melkoinen tahtojen taisto käytiin ruuasta. Alussa ruuat heiteltiin pitkin terraariota ja otus riehui täydellä raivolla niin ruokinnasta, siivoamisesta tai ylipäänsä vaan kohden katsomisesta.



Jo n. kuukautta myöhemmin Otto oli jo ihan erinäköinen kuin saapuessaan oli.

Ja paria kuukautta myöhemmin tilanne oli tämä:

Melkoisen tyytyväinen olen kuntoutumiseen. Luonnekin on jo tasaantunut, nyt jo saa ihan rauhassa siivota terraariota, matkustettu käsivarrella kylpyhuoneeseen suihkuun ja jaloiteltu vapaana asunnossa.
Karvaisista otuksista ei Otto ole moksiskaan.
Vaikka monesti iguaaneja neuvotaan kesyttämään väkisin käsittelemällä niin meillä siihen ei lähdetty, vaan edetään hissukseen eläimen ehdoilla. Jos ei kesyynny niin sitten ei kesyynny. Kun ei ole mitään tarvetta pitää liskoja lääpittävänä, sitä varten on nuo karvaelikot.

Olin HeKo- kotina lupautunut majoittamaan pieniä liskoja. Onhan tuo tavallaan pieni. Vielä.

Seuraava asukki sentäs oli pieni, berberiskinkki joka kuvassa on vielä väliaikaislootassaan odottamassa terraarion valmistumista. 

 Ja ettei elämä pääse vaan asettumaan uomiinsa, olemaan liian helppoa tai vaivatonta niin eihän siinä sitten mennyt kuin muutama päivä kun huusholliin kiikutettiin HeKo:lainen Itä- Australian vesiagama... Että lisää pieniä liskoja. Tämä tosin on oikeasti vielä pieni, häntineen 70cm tirppana :)

Ei ole siis jatkossakaan ajanvieteongelmia, Otolle tarvitsee nikkaroida suurempi terraario ja agama- joka sai nimekseen Aarne Loikkanen, muuttaa Oton nykyiseen terraarioon siksi aikaa että kasvaa siitä ulos. Edellyttäen että kasvaa, se on kuitenkin jo 5- vuotias.

Irmakin on kasvanut kohisten ja ensimmäinen juoksu alkoi myös. Järkeä ei ole vielä näkynyt :D
Epäilen syvästi, ettei tähän malliin kuulu aivot edes jälkiasennuksena.

Vaikka pennunperkeleestä olenkin noin neljäsataa kertaa päivässä tekemässä rukkasia ja myymässä sitä Kiinaan turkistehtaalle, niin kyllä täytyy sanoa että olipahan nappihankinta tuo pentu.

Irmaa on kuskattu ahkerasti mukana koko kesä milloin missäkin, autotapahtumissa, isoissa tallibileissä ja mihin on vaan ikinä keksitty sitä kiikuttaa. Sosiaalistuupahan väkisinkin.
Tosin Irmaa ei pahemmin tarvitse sosiaalistella, se on joka paikassa kuin ikänsä olisi ollut.

Bulldoggiperimä tuo kyllä pikantin lisän tuohon paimeneen, jos ei huvita niin ei huvita. Onneksi Irma on pohjattoman ahne ja omasta mielestään kuolee kroonisesti nälkään niin koulutus on helppoa. Onneksi sentäs ihan rahtunen löytyy miellyttämisenhalua ja työmoottori on hyvä.

Ömmi taas.. Noh, se on Ömmi :D

Nyt alkaa kyllä olla tän friikkisirkuksen eläintarha aika täys, mutta parempi olla sanomatta ettei enää yhtään elikkoa tule. Ettei tarvitse heti olla perumassa puheitaan...

Taas sattuu ja tapahtuu...

Pieniä tietoliikenneongelmia tuli aiheutettua pienellä "ohoppista" äksidentillä ja blogi oli lomalla.
Ja kyllähän sitä sitten onkin ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Ei varmaan mikään uutinen kellekään :)


Akvaarioshakki riistäytyi hallinnasta, kun eläinkaupasta tarjottiin isoa räkkisysteemiä hinnalla: pura ja vie hiiteen se täältä. Pakkohan se oli noukkia talteen. Tosin, sen verran järki pelas- tai no niin, mutta kuitenkin- etten ihan kaikkia viittätoista allasta pyöräytä käyntiin.
Räkissä oli kuusi 128l kokoista allasta ja ne siis vaan tulee käyttöön, pienemmät 100l altaat jakelin tarvitseville.

Herpille koti- rinki on pitänyt myös työntäyteisenä. Heko:n kautta meille tuli pariskunta reevesinkonnia ja liuta kynsisammakoita. Tarkoitus olisi noutaa vielä iso liukuoviterrakin, siltä varuilta jos tarvitsee majoittaa kuivanmaan herppejä.

Tuliliskojakin on liuta, ensimmäiset tuli akvaariotutun kautta ja viimeisimmät tulokkaat kävin noukkimassa talteen kun vinkattiin, että sellaisia olisi kotia vailla.


Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä hankintana... Irma :D

Irma haettiin viime sunnuntaina Satakunnasta ja se on ihan ehta seropi. Siinä on puolet saksanpaimenkoiraa, 25% belgianpaimenkoiraa ja 25% bulldoggia.

Mietin pitkään toista koiraa ja punnitsin eri vaihtoehtoja. Kodinvaihtajien ottamista rajoittaa kovasti nuo kissat ja toisaalta ajatus pennusta houkutteli juuri siksi että saisi pitkästä aikaa kasvatettua koiran alusta saakka, ilman että tarvitsee korjailla pahimmassa tapauksessa pahojakin käytösongelmia.

Sitten taas toisaalta, en halunnut sitä kompromissirotua eikä oikein mikään muukaan herättänyt mitään suurta intohimoa. Ja en missään tapauksessa halunnut teettämällä teetettyä seropiakaan, ihan jo siksi, että suurin osa on silkkaa tehtailua ja niiden hinnat lähinnä naurettavia. Ja sitten akvaariotutulle syntyi 2.4. tämä vahinkopesue... Ja se oli menoa samantien :D

Vaikka rotuyhdistelmässä onkin juuri ne rodut mitä en missään tapauksessa olisi halunnut juuri rotujen äärettömän surullisen terveystilanteen takia, niin järjen ääni häipyi ihan omalle planeetalleen pentukuvista.
Vaikka pentueen rodut on mitä on, niin ei se voi olla sen sairaampi kuin mitä on nuo rotukoiratkaan meillä olleet... Ja ainakin pentueen vanhemmat on terveitä päästään, se on tärkeintä.

Pentueessa oli 12 pentua ja pesueessa ei ollut yhtään heikkoa rääpälettä, eikä pennuista menehtynyt yksikään ennen luovutusikää. Pennut ovat saaneet olla ulkona jo pitkään ja mennä rallattaa pitkin pihoja. Ne on tottuneet kissoihin, muihin aikuisiin koiriin ja hevosiin. Ne on ruokittu ja hoidettu viimeisen päälle. Kuvista seurasin pentujen kasvua ja kehitystä, mietin ja pähkäilin, pähkäilin ja pähkäilin.
Ja tuossa tuo pähkäilyn tulos nyt järsii tuolinjalkaa ja esittää mielipiteitään :D

 Ja näin muutaman päivän perusteella en voisi olla enempää tyytyväinen pentuun. Tuo on juuri sitä mitä halusinkin ja vielä hieman enemmän. Röyhkeä, omatoiminen, toimintakykyinen, rohkea ja itsevarma penikka.
Mielenkiinnolla odotan millainen tuosta kasvaa, alku on ainakin lupaava.
Ja pieni tanskandoggi rrrrrrakastaa pentua vaikka onkin hätää kärsimässä riiviön takia.


Ps: ihme on tapahtunut myös remonttirintamalla. Ne vuodesta -97 hankintalistalla olleet listat keittiön oviaukkoon on nyt eteisessä :D (Vielä kun allekirjoittanut ehtisi ja saisi aikaiseksi naulata ne paikoilleen...)

Kardio kävi kylässä...

Niin se vaan elämä heittelee eikä aina niin mukavalla tavalla.

In memoriam, Ake. 21.11.2005- 19.10.2012

Laumassa jälleen vain yksi koira. Ake sai pahan sydänkohtauksen viime sunnuntaina ja kunto heikkeni nopeasti joten viimeinen palvelus oli rakkaalle Lohikäärmekselle tehtävä.
Suru ja järkytys on niin raastavaa.

Ake oli se koira joka uuteen kotiin meille tullessaan lunasti paikkansa välittömästi itseriittoisella ja röyhkeällä asenteellaan. Se jotenkin loksahti vain heti paikalleen ja kemiat pelasi nappiin.

Nämä neljä vuotta oli niin lyhyt aika ja menivät aivan liian nopeasti.
Ake oli niin omanlaisensa, eikä toista samanlaista ole eikä tule. Vain kerran elämässä sattuu kohdalle se koira joka on se elämäni koira. Rakkaita nuo jokainen ovat olleet, mutta Ake oli kaikessa ainutlaatuisuudessaan vaan niin upea ja oli kertakaikkisen upeaa omistaa tällainen koira.

Luopumisen tuskaa lisää se, että eräs aikakausi loppui samalla. Ei enää dobermannia varmaan tähän huusholliin tule. Sydäntilanne rodulla on niin lohduton, etten halua katsoa saako taas arvonnassa sen lyhyen tikun. Muita rotuja katsellessa taas ei oikein mikään sytytä ja kompromissikoirakin on huono vaihtoehto.
Haluanko pitkäikäisen koiran joka ei yhtään tunnu omalta? En.

Minä haluan terveen ja pitkäikäisen dobermannin. Enkä varmasti ole ainoa.

Ehkä tässä nyt tovi elellään yhden koiran kanssa. Kelmistä vääntyi nimi Ömmis ja se jotenkin vaan jäi kun koira itse sen nimekseen valitsi :) Ömmis Pömmähäinen.

Murkkuikä iski päivälleen vuoden ikäisenä ja täytyy sanoa, että tuon kokoisen koiran kanssa ei ollut aina ihan helppoa kun voimaa on kuin pienessä kylässä. Nyt alkaa jo pahimmat mainingit tasaantumaan.

Blogiinkaan ei ole tullut kirjoiteltua kun olen harrastanut ahkeraa akvaarioshakkia.
Altaiden lukumäärä ei ole muuttnut mutta kaikki muu onkin sitten myllätty uusiksi moneen kertaan ja uusia altaita on kanniskeltu eessuntaassun.

Juuri kun on saanut altaat edellisen muutoksen jälkeen suunilleen valmiiksi, on tullut taas jotain uutta joka sotkee taas kuviot aivan totaalisesti. Pitänee päivittää uusiksi tuo akvaario-osuuskin tässä kunhan jaksaa.

Ja olishan tuossa tuota remonttia vielä tekemättä... 

Friikkisirkuksessa sattuu ja tapahtuu :)

Meillä ei näköjään voi tuudittautua siihen tunteeseen, että elämä on tasaista, rauhallista ja seesteistä.

Ei ainakaan ole enää, huusholliin tassutteli sininen tanskandoggipoika Kelmi, tällä hetkellä muutamaa päivää vajaat 9kk ikää. Tässä on nyt muutama viikko taitettu peistä siitä kuka meillä määrää, opeteltu tuntemaan toisiamme ja opeteltu kaupunkilaiskoiraksi.

Ake on aivan totaalisen hullaantunut lauman Ranskalaisvahvistukseen. Ake siis ei koskaan ole ollut järin hyvä elämään laumassa, mutta Mösjöö Köntys on lunastanut paikkansa Miss Lohikäärmeksen laumaan.

Maailma pyörii taas radallaan kun huushollissa on jälleen doggi. Omaa iloa tosin himmentää toisen suunnaton suru ja tuska luopumisesta. Onneksi Kelmi ei osaa murehtia moisia asioita ja kotiutui dogiksi hämmästyttävän hyvin ja nopeasti.

Akvaarioitakin tuli myllättyä uusiksi ja keksittyä taas uusia ideoitakin. Kuinka yllättävää...
Akvaarionurkassa keskellä lattiaa tönöttää yksi 200l akvaario uusia silikoneja odottamassa. Ja edelleen 108l odottaa paikalleen laittoa lattialla, Tanganjika odottaa makkarissa ja mua riepoo ihan helvetisti ettei ne ole siellä missä pitäisi. Mutta en siitä huolimatta saa aikaiseksi niitä siirtää paikalleen...

Ja mä varmaan kerkiän kuolla vanhuuteen ennen kuin noi seinät on maalattu loppuun- ja listoitettu tuo juuttaan kyökin oviaukko. Eihän se ollut kuin vuonna -97 kun pyysin miestä menemään VIERESSÄ sijaitsevaan puutavaraliikkeeseen ja hakemaan ne listat. Ja sen jälkeen säännöllisesti käsketty, uhkailtu ja kiristetty. Ja ne perkeleen listat ovat edelleen siellä kaupassa... Mä luovutan.
(Mulla siis ei ole ajokorttia tai autoa, että saisin haettua ne itse ja selkävammaisena en halua kantaa niitä listoja tuota paria kilometriä.)

Jos tästä taas vähän ryhdistäytyisi kun pari ensimmäistä viikkoa piti kiirettä tuon Kelmin kanssa vääntäessä.

Sinänsä kyllä kovin hupaisaa, kun en nyt varsinaisesti ollut toista koiraa etsimässä tai edes varsinaisesti halunnutkaan- juuri sen takia, että Ake on millainen on. Turhan stressaavaa kytätä yhtä ja odottaa räjähdystä.
Sitten elämään pölähtää kotia tarvitseva joka onkin aivan täydellinen meille vaikka entisessä kodissaan aiheuttikin enemmän ja vähemmän harmaita hiuksia.

Kelmi ei ole mikään helppo koira ja varmasti murkkuiässä väännetään toistamiseen asioita jakeluun, mutta en minä helppoa koiraa haluaisikaan :D

Jostain joskus luin, että raja harrastuksen ja mielisairauden välillä on häilyvä ja kyllä ainakin meillä tämä pitää hyvin paikkansa.

Jotain sentäs tapahtuu...

Huh, kyllä olikin homma vaihtaa yksi akvaario!

420- litrainen meni vaihtoon ja nyt sen paikalla tönöttää 20cm pidempi 450- litrainen.
Samalla kun tyhjensin vanhan altaan, sain vihdoin viimein maalattua seinän sen takaa loppuun ja vaihdettua akvaariotarvikehyllyn.

Mutta kun musta on kyse, niin tottahan homma ei mennyt niinkuin Strömsössä ja pieniä "ohoppista" juttuja tuli eteen homman edetessä.

Kuten nyt esimerkiksi se, että alunperin silmämääräisesti arvioitu akvaariotarvikehylly olikin sitten 6cm liian pitkä kun vaivauduin viimetingassa sen mittaamaan. No, tämähän hoitui vielä kätevästi- eikun tallille ja saha käteen ja varastolundia sai kyytiä. Niin... Sitten kun vihdoin viimein vaivautui oikein keskittymään siihen mitä olikaan tekemässä ja hylly oli kotona, muistin ne pirun jalkalistat.
Niitähän ei toki kannattanut ottaa huomioon siinä mittaillessa. Onneksi puuttuvat listat ei näy akvaarioiden ja hyllyn takaa, joten ei kun siinä maalaamisen ohessa vaan listat irti.

Ja kuinka ollakaan, kun vihdoin viimein oli maali seinässä ja aloin kolmelta yöllä mallaamaan hyllyä nurkkaansa, se piru oli edelleen 3mm liian leveä. Tässä kohtaa iski jo niin paha hermoromahdus, että sovitin hyllyn paikalleen vasaralla. Hyvin mahtui, naapurit ei vaan ihan välttämättä asiaa arvostaneet :D

Hermoromahdusta siivitti myös se, että kantoapu halusi jostain kumman syystä nukkumaan ja uusi akvaariohan piti saada pikaisesti omalle paikalleen että saa vedet sisään ja suodattimet pyörimään. Mitä sitä turhaan odottelemaan, että maali kuivuu. Kyllähän se siellä akvaarion takana kuivaa itsekseenkin... Eikä ne pienet akvaariota nostaessa tulleet nojailujäljet näy kuin vaatteissa :D

Aamu kuuteen siinä meni rattoisasti puuhastellessa ja "tein ite tuli hyvä" silikonit uudessa akvaariossa jopa pitivät vettä. Kyllä nyt fisujen kelpaa polskutella uudessa lukaalissaan.

Ja seinä on niin pinkki, että oikein silmiä särkee :D

Uusia otuksiakin tuli akvaarioihin, osa ihan sovitusti, ja taas sitten osa ihan yllättäen akvaarioliikkeessä käynnin seurauksena... 

Sisään liikkeeseen saapasteli mies kalapussin kanssa ja kyseli, josko liike vois ottaa kalat. Kalat olivat jo siinä vaiheessa olleet vuorokauden ämpärissä ja asiaa ei parantanut yhtään 14 asteen pakkanen jossa mies oli kiikuttanut kalat pussissa kävellen sinne liikkeeseen. Kalat olivat siinä vaiheessa jo puolikuolleita kylmästä, hapen puutteesta ja yksi kaloista oli revitty aivan riekaleiksi.

Liike ei halunnut kaloja ja siinä ihmetellessä sitten äänestettiin, että kalat tulevat mulle koska mulla on tilaa ne majoittaa ja ylimääräisille sattui olemaan juuri akvaarioiden vaihdosta johtuen yksi ylimääräinen allas vedet sisällään pyörimässä.
Fisut vaan uusiin pusseihin, lämpimämpää vettä tilalle ja pullosta happea että selvisivät kotiin saakka.

Siinä jo matkalla iski hillitön kiukku. EI NÄIN, ei jumalauta näin...

Jos akvaarion laittaa telakalle- niin ensin etsitään kaloille koti. Tai edes vaivaudutaan soittamaan etukäteen siihen akvaarioliikkeeseen, että otetaanko sinne kyseistä lajia vai ei.
Näin nettiaikana kaloille- jopa niille hankalille lajeille on helppo löytää uusi koti. Sitten vasta tyhjennetään se akvaario, kun kalat on asianmukaisesti saatu uuteen paikkaan. Niitä EI jumalauta pistetä ämpäriin odottelemaan. Saati tungeta 20 kappaletta äkäisiä kirjoahvenia ja yhtä helmirihmakalaa- sinne ämpäriin ja ruveta sitten ihmettelemään niiden kohtaloa.

Eikä niitä tasan aleta kiikuttamaan pakkasessa muovipussissa pelkkään pyyhkeeseen kiedottuna yhtään mihinkään!

Mikä helvetti ihmisiä oikein vaivaa? Ne "vaan kalatkin" on eläviä ja tuntevia eläimiä.
Mutta kala on joidenkin mielestä niin näppärä vetää vessanpöntöstä alas elävänä kun siihen kyllästyy. Nääkin nyt sattumalta meille pelastetut olisi kokeneet saman kohtalon, ellei oltaisi satuttu sopivaan aikaan sinne akvaarioliikkeeseen.

Onneksi pari tuttua akvaarioharrastajaa mun lisäkseni innostui näitä majoittamaan, ettei kaikki 20 affenaa jäänyt mun riesakseni :D En mäkään olisi näitä nyt niin erityisesti halunnut, mutta tulipahan pelastettua ja täällä sitten pysyvätkin. Aina voi sentäs lohduttautua sillä, että onhan punatimanttiahvenet sentäs kauniita. On sitä rumempiakin otuksia pelasteltu :D

Jatkoa purnaukseen :)

Tässähän jo vähän ylpistyy. Joku -nimettömänä tottakai- viitsi nähdä sen vaivan että lähetti edelliseen postaukseen liittyen oikein sähköpostia. Sangen hupaisaa. Itkuvinkulässynläähän nyt kuitenkin sain inspiraation vastailla :D

Mä olen paskapää eläinrääkkääjä koska mulla on typistetty koira.
Voi rakkaat ituhipit, keksikää nyt jotain vähän nasevampaa jos kerran jaksatte nähdä sen meilinkin kirjoittamisen vaivan.

Juu. Kyllä on typistetty koira. Kuten elikon esittelystäkin hyvin voi lukea, niin se on kodinvaihtaja joka tuli mulle 3v iässä- joten mulla ei ole osaa eikä arpaa rakin korviin tai häntään. Mä tarjosin koiralle kodin, ei mua kiinnosta onko se typistetty tai ei. Ihan yhtälailla vastaava koira luomuna olisi saanut meiltä kodin jos sillä hetkellä sellaista olisi tyrkytetty.
Tappaako toi olisi pitänyt?
Ja mitä siihen taas tulee, ettei Suomessa tee typätyllä mitään- juu juu. Varmaan on ihan kotisohvalla maaten saatu sille noita näyttelytuloksia, BH ja ZTP suoritettua ja silleen. Harrastamista ja treenaamistahan ei typistyskielto rajoita mitenkään ja vielä toistaiseksi noiden maahantuonti on kuitenkin ihan sallittua.

Ja mitä taas tulee siihen, että olen tekopyhä kun arvostelen "parempia harrastajia" kun itsekin akvaarioita harrastavana osallistun ympäristön tuhoamiseen kun elätän lasilaatikoissani kaloja jotka on raahattu toiselta puolelta maailmaa.

Suurin osa meidän akvaarioiden asukeista on "käytettyjä".
Osa ihan rescueita ja osa muuten vaan kotia tarvinneita. Näille muutamille lajeille on käyty ostamassa tarvittaessa parviinsa jatkoa. Mutta pyrkimys on ostaa Euroopassa viljeltyjä kaloja.
Joskus tämä ei vaan valitettavasti onnistu ja on ostettava niitä luonnosta pyydettyjäkin.

Mulla ei ole ensimmäistäkään uhanalaista lajia- tai edes sukupuuttoon luonnosta hävitettyä lajia altaissani.
Mä en edes ymmärrä, miksi matelijoiden ja lintujen tuontia säännellään tarkoin säädöksin, mutta kalojen tuonti on täysin villiä. Tuodaan maahan surutta sellaisiakin kaloja joiden pito normaalissa kotiakvaariossa ei onnistu kuin ihan pienenä poikasena jos silloinkaan. Mutkunmähaluuuuuuuuuun perusteella haalitaan sinne törppöön kaloja joiden elinympäristö tuhotaan siinä pyynnin sivussa ja saadaan vuodessa hävitettyä juuri löydetty laji luonnosta. Mutkunmähaluuuuuuun perusteella myös niitä uhanalaisia kaloja on pakko saada ja sitten ihmetellään kun ne kuoleekin jonkun hoitovirheen tai muun kämmin seurauksena.
Mikä poru nouseekaan jos joku valtio laittaakin pyyntirajoituksia saati kieltää jonkun lajin viennin...

Ja edelleenkään. Välineiden arvolla ei mitata sen elikon- on se sitten mikä hyvänsä- viihtyvyyttä.
Ei se kala tiedä pyöriikö suodattimena joku parin kympin käikäle vai se satojen eurojen viimeisintä mallia oleva vempain. Eikä se koira tiedä hävetä, vaikka sitä ulkoilutettaisiin paalinarussa sen Hurtan hienon remmin sijaan. Eikä kissalle ole hitonkaan väliä, onko sillä satojen eurojen arvoinen kiipeilyteline sen kirpparilta ostetun loppuun kynsityn hökötyksen sijaan.
Elämän laatu ja huolenpito, sekä mahdollisuus lajityypilliseen käytökseen ei ole sellaisia asioita joita pystyy parantamaan rahalla. Koska ainoa joka siitä puolesta välittää, on se omistaja ja nämä jotka katsovat asiakseen arvostella ja mulkoilla toisia nenänvartta pitkin.

Nykyään kun tämä haistapaskameiniki on vielä niin helppoa suorittaa nimettömänä netissä.
Naamatusten ollaan sitten niin velliperseitä, ettei uskalleta puuttua edes nähtyyn eläimen tai vaikka lapsen pahoinpitelyyn. Kiiruhdetaan vaan ohi ja kotona sitten netissä kauhistellaan näkemäänsä ja etenkin kysellään suureen ääneen, miksi kukaan ei puuttunut...
Nimettömyyden takaa on niin helppo arvostella muita. Mitä iloa nää ihmiset saa jotka esimerkiksi käyvät haukkumassa toisia blogiensa takia- tai haukkuvat sisustusta, lapsia tai niiden vaatteita?

Mun kämppä ja elämä on ehkä jonkun mielestä perseestä- mutta se on mun kämppä ja mun elämä. Onneksi täällä ei ole pakko muiden asua.