Ei ainakaan ole enää, huusholliin tassutteli sininen tanskandoggipoika Kelmi, tällä hetkellä muutamaa päivää vajaat 9kk ikää. Tässä on nyt muutama viikko taitettu peistä siitä kuka meillä määrää, opeteltu tuntemaan toisiamme ja opeteltu kaupunkilaiskoiraksi.
Ake on aivan totaalisen hullaantunut lauman Ranskalaisvahvistukseen. Ake siis ei koskaan ole ollut järin hyvä elämään laumassa, mutta Mösjöö Köntys on lunastanut paikkansa Miss Lohikäärmeksen laumaan.
Maailma pyörii taas radallaan kun huushollissa on jälleen doggi. Omaa iloa tosin himmentää toisen suunnaton suru ja tuska luopumisesta. Onneksi Kelmi ei osaa murehtia moisia asioita ja kotiutui dogiksi hämmästyttävän hyvin ja nopeasti.
Akvaarioitakin tuli myllättyä uusiksi ja keksittyä taas uusia ideoitakin. Kuinka yllättävää...
Akvaarionurkassa keskellä lattiaa tönöttää yksi 200l akvaario uusia silikoneja odottamassa. Ja edelleen 108l odottaa paikalleen laittoa lattialla, Tanganjika odottaa makkarissa ja mua riepoo ihan helvetisti ettei ne ole siellä missä pitäisi. Mutta en siitä huolimatta saa aikaiseksi niitä siirtää paikalleen...
Ja mä varmaan kerkiän kuolla vanhuuteen ennen kuin noi seinät on maalattu loppuun- ja listoitettu tuo juuttaan kyökin oviaukko. Eihän se ollut kuin vuonna -97 kun pyysin miestä menemään VIERESSÄ sijaitsevaan puutavaraliikkeeseen ja hakemaan ne listat. Ja sen jälkeen säännöllisesti käsketty, uhkailtu ja kiristetty. Ja ne perkeleen listat ovat edelleen siellä kaupassa... Mä luovutan.
(Mulla siis ei ole ajokorttia tai autoa, että saisin haettua ne itse ja selkävammaisena en halua kantaa niitä listoja tuota paria kilometriä.)
Jos tästä taas vähän ryhdistäytyisi kun pari ensimmäistä viikkoa piti kiirettä tuon Kelmin kanssa vääntäessä.
Sinänsä kyllä kovin hupaisaa, kun en nyt varsinaisesti ollut toista koiraa etsimässä tai edes varsinaisesti halunnutkaan- juuri sen takia, että Ake on millainen on. Turhan stressaavaa kytätä yhtä ja odottaa räjähdystä.
Sitten elämään pölähtää kotia tarvitseva joka onkin aivan täydellinen meille vaikka entisessä kodissaan aiheuttikin enemmän ja vähemmän harmaita hiuksia.
Kelmi ei ole mikään helppo koira ja varmasti murkkuiässä väännetään toistamiseen asioita jakeluun, mutta en minä helppoa koiraa haluaisikaan :D
Jostain joskus luin, että raja harrastuksen ja mielisairauden välillä on häilyvä ja kyllä ainakin meillä tämä pitää hyvin paikkansa.
