Ja minähän en IKINÄ...

... Niinpä niin.

Meidän huushollin uusin kodinvaihtaja on tässä. Pitäähän joka huushollissa olla se kiintiöpakolainen :D

Tämmöinen sitten kotiutui perjantaina. Vaikka ikinä ei pitänyt punakorvaa jne. Ei tämä nyt isoimmasta päästä punakorvia ole, mutta ihan kiitettävän kokoinen mörkö kun kilven mitta on 23cm. Ja luonne taattua punakorvaa, sähisevä, pureva ja kiukkuinen kuin ampiainen muovipussissa :D

Ja juu, siellä on altaan pohjalla hiekkaa sekä kiviä. Ja on ihan oikeita kasvejakin tyypille silputtavaksi.
Mun silmät ei taivu mitenkään päin vesikilpikonnilla yleisesti tavattaviin pelkistettyihin paljaisiin altaisiin.
Onhan ne helpompi toki pitää puhtaana mutta itse tykkään huomattavasti tästä luonnollisemmasta mallista ja epäilisin että kilpikonnakin arvostaa. Meillä kun ei todellakaan pestä ja desinfioida kaikkea viikoittain ja siinä sivussa tuhota niitä hyödyllisiäkin bakteereita.

Tulipahan nyt kannettua oma osuutensa näiden ongelmajätteen asemassa olevien eläinten suhteen.
Surullista on lähes päivittäin nähdä ilmoituksia lahjoitettavista punakorvista järkyttävän pienissä altaissa. Puhumattakaan niistä joita hylätään luontoon. Olihan nämä silloin parikymmentä vuotta sitten buumivuosinaan maailman söpöimpiä huimassa tulitikkuaskin koossaan. Monesti näiden hoitokin on ollut vähän niin ja näin. Tämä yksilö on yllättävän hyvässä kunnossa kilvestään.

Tulipahan taas opetus siitä, ettei koskaan pidä sanoa ei koskaan :)

Herppejä siellä herppejä täällä...

... ja kuinka hommat karkaa lapasesta. Vahingossa.

Tuossa tovi sitten mulle tarjottiin HeKo:lta eläintä saatesanoilla, käsittelyyn tottumaton, laaman käytöstavoilla varustettu ja kiukkuinen kuin mikä. Eihän sitä tarvinnut miettiä edes sitä surullisen kuuluisaa sekuntia kun vastaus oli JOOOOOO.

Näin meille siis muutti Otto Laamanen, kiukkuistakin kiukkuisempi iguaani.
Onneton, surkea räsypekka.

Lisko oli jyrkästi erimieltä mun kanssa siitä mikä on pienille iguaaneille hyvää sapuskaa ja melkoinen tahtojen taisto käytiin ruuasta. Alussa ruuat heiteltiin pitkin terraariota ja otus riehui täydellä raivolla niin ruokinnasta, siivoamisesta tai ylipäänsä vaan kohden katsomisesta.



Jo n. kuukautta myöhemmin Otto oli jo ihan erinäköinen kuin saapuessaan oli.

Ja paria kuukautta myöhemmin tilanne oli tämä:

Melkoisen tyytyväinen olen kuntoutumiseen. Luonnekin on jo tasaantunut, nyt jo saa ihan rauhassa siivota terraariota, matkustettu käsivarrella kylpyhuoneeseen suihkuun ja jaloiteltu vapaana asunnossa.
Karvaisista otuksista ei Otto ole moksiskaan.
Vaikka monesti iguaaneja neuvotaan kesyttämään väkisin käsittelemällä niin meillä siihen ei lähdetty, vaan edetään hissukseen eläimen ehdoilla. Jos ei kesyynny niin sitten ei kesyynny. Kun ei ole mitään tarvetta pitää liskoja lääpittävänä, sitä varten on nuo karvaelikot.

Olin HeKo- kotina lupautunut majoittamaan pieniä liskoja. Onhan tuo tavallaan pieni. Vielä.

Seuraava asukki sentäs oli pieni, berberiskinkki joka kuvassa on vielä väliaikaislootassaan odottamassa terraarion valmistumista. 

 Ja ettei elämä pääse vaan asettumaan uomiinsa, olemaan liian helppoa tai vaivatonta niin eihän siinä sitten mennyt kuin muutama päivä kun huusholliin kiikutettiin HeKo:lainen Itä- Australian vesiagama... Että lisää pieniä liskoja. Tämä tosin on oikeasti vielä pieni, häntineen 70cm tirppana :)

Ei ole siis jatkossakaan ajanvieteongelmia, Otolle tarvitsee nikkaroida suurempi terraario ja agama- joka sai nimekseen Aarne Loikkanen, muuttaa Oton nykyiseen terraarioon siksi aikaa että kasvaa siitä ulos. Edellyttäen että kasvaa, se on kuitenkin jo 5- vuotias.

Irmakin on kasvanut kohisten ja ensimmäinen juoksu alkoi myös. Järkeä ei ole vielä näkynyt :D
Epäilen syvästi, ettei tähän malliin kuulu aivot edes jälkiasennuksena.

Vaikka pennunperkeleestä olenkin noin neljäsataa kertaa päivässä tekemässä rukkasia ja myymässä sitä Kiinaan turkistehtaalle, niin kyllä täytyy sanoa että olipahan nappihankinta tuo pentu.

Irmaa on kuskattu ahkerasti mukana koko kesä milloin missäkin, autotapahtumissa, isoissa tallibileissä ja mihin on vaan ikinä keksitty sitä kiikuttaa. Sosiaalistuupahan väkisinkin.
Tosin Irmaa ei pahemmin tarvitse sosiaalistella, se on joka paikassa kuin ikänsä olisi ollut.

Bulldoggiperimä tuo kyllä pikantin lisän tuohon paimeneen, jos ei huvita niin ei huvita. Onneksi Irma on pohjattoman ahne ja omasta mielestään kuolee kroonisesti nälkään niin koulutus on helppoa. Onneksi sentäs ihan rahtunen löytyy miellyttämisenhalua ja työmoottori on hyvä.

Ömmi taas.. Noh, se on Ömmi :D

Nyt alkaa kyllä olla tän friikkisirkuksen eläintarha aika täys, mutta parempi olla sanomatta ettei enää yhtään elikkoa tule. Ettei tarvitse heti olla perumassa puheitaan...

Taas sattuu ja tapahtuu...

Pieniä tietoliikenneongelmia tuli aiheutettua pienellä "ohoppista" äksidentillä ja blogi oli lomalla.
Ja kyllähän sitä sitten onkin ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Ei varmaan mikään uutinen kellekään :)


Akvaarioshakki riistäytyi hallinnasta, kun eläinkaupasta tarjottiin isoa räkkisysteemiä hinnalla: pura ja vie hiiteen se täältä. Pakkohan se oli noukkia talteen. Tosin, sen verran järki pelas- tai no niin, mutta kuitenkin- etten ihan kaikkia viittätoista allasta pyöräytä käyntiin.
Räkissä oli kuusi 128l kokoista allasta ja ne siis vaan tulee käyttöön, pienemmät 100l altaat jakelin tarvitseville.

Herpille koti- rinki on pitänyt myös työntäyteisenä. Heko:n kautta meille tuli pariskunta reevesinkonnia ja liuta kynsisammakoita. Tarkoitus olisi noutaa vielä iso liukuoviterrakin, siltä varuilta jos tarvitsee majoittaa kuivanmaan herppejä.

Tuliliskojakin on liuta, ensimmäiset tuli akvaariotutun kautta ja viimeisimmät tulokkaat kävin noukkimassa talteen kun vinkattiin, että sellaisia olisi kotia vailla.


Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä hankintana... Irma :D

Irma haettiin viime sunnuntaina Satakunnasta ja se on ihan ehta seropi. Siinä on puolet saksanpaimenkoiraa, 25% belgianpaimenkoiraa ja 25% bulldoggia.

Mietin pitkään toista koiraa ja punnitsin eri vaihtoehtoja. Kodinvaihtajien ottamista rajoittaa kovasti nuo kissat ja toisaalta ajatus pennusta houkutteli juuri siksi että saisi pitkästä aikaa kasvatettua koiran alusta saakka, ilman että tarvitsee korjailla pahimmassa tapauksessa pahojakin käytösongelmia.

Sitten taas toisaalta, en halunnut sitä kompromissirotua eikä oikein mikään muukaan herättänyt mitään suurta intohimoa. Ja en missään tapauksessa halunnut teettämällä teetettyä seropiakaan, ihan jo siksi, että suurin osa on silkkaa tehtailua ja niiden hinnat lähinnä naurettavia. Ja sitten akvaariotutulle syntyi 2.4. tämä vahinkopesue... Ja se oli menoa samantien :D

Vaikka rotuyhdistelmässä onkin juuri ne rodut mitä en missään tapauksessa olisi halunnut juuri rotujen äärettömän surullisen terveystilanteen takia, niin järjen ääni häipyi ihan omalle planeetalleen pentukuvista.
Vaikka pentueen rodut on mitä on, niin ei se voi olla sen sairaampi kuin mitä on nuo rotukoiratkaan meillä olleet... Ja ainakin pentueen vanhemmat on terveitä päästään, se on tärkeintä.

Pentueessa oli 12 pentua ja pesueessa ei ollut yhtään heikkoa rääpälettä, eikä pennuista menehtynyt yksikään ennen luovutusikää. Pennut ovat saaneet olla ulkona jo pitkään ja mennä rallattaa pitkin pihoja. Ne on tottuneet kissoihin, muihin aikuisiin koiriin ja hevosiin. Ne on ruokittu ja hoidettu viimeisen päälle. Kuvista seurasin pentujen kasvua ja kehitystä, mietin ja pähkäilin, pähkäilin ja pähkäilin.
Ja tuossa tuo pähkäilyn tulos nyt järsii tuolinjalkaa ja esittää mielipiteitään :D

 Ja näin muutaman päivän perusteella en voisi olla enempää tyytyväinen pentuun. Tuo on juuri sitä mitä halusinkin ja vielä hieman enemmän. Röyhkeä, omatoiminen, toimintakykyinen, rohkea ja itsevarma penikka.
Mielenkiinnolla odotan millainen tuosta kasvaa, alku on ainakin lupaava.
Ja pieni tanskandoggi rrrrrrakastaa pentua vaikka onkin hätää kärsimässä riiviön takia.


Ps: ihme on tapahtunut myös remonttirintamalla. Ne vuodesta -97 hankintalistalla olleet listat keittiön oviaukkoon on nyt eteisessä :D (Vielä kun allekirjoittanut ehtisi ja saisi aikaiseksi naulata ne paikoilleen...)